perjantai 17. elokuuta 2007

ÄKKILÄHDÖT ALK. 95€!

Käykääpä nopsaan vilkaisemassa Finnmatkojen äkkilähtöjä.  Siellä on lentoja alk. 95 € ja pakettimatkojakin esim. Italiaan, Kroatiaan ja Turkkiin alle 
kolmensadan!!! Sivuille pääsee
vaikka klikkaamalla viereistä banneria.

Finnmatkat avasivat muuten kesän 2008 matkamyynnin ihan ennätysaikaisin, kun Bluevillage ja Bluestar- kohteiden matkamyynti alkoi 16.8 aamulla klo. 7.
Eilen haastattelivat YLEn uutisissa Finnmatkojen jotain myyntihenkilöä, joka kertoi, että Thaimaa
on nousemassa yhdeksi suosituimmaksi kesälomakohteeksi, mikä on mielestäni muuten hyvin mielenkiintoinen ilmiö. Eli perinteiset Kreikat ja Turkit unohtuvat nyt ja ihmiset matkaavat Thaimaaseen. Mikäpäs siinä, siellä sitä aurinkoa ja lämpöä riittääkin. Ja ehkäpä se ilmasto siellä onkin paahtavan kuumaa Kreikkaa miellyttävämpi tai ainakin kosteampi Suomen kesäloma-aikaan.

Itse silti valitsisin sen Kreikan, tunnustaudun Kreikka-faniksi :)





keskiviikko 15. elokuuta 2007

PRAHAN LENTOKENTTÄTAKSI

En Prahasta ala sen kummemmin kirjoittelemaan artikkeleja, koska niitä löytyy netistä pilvin pimein ja toisaalta: ihanaa, kaunista Prahaa ei voi sanoin kuvailla. Matkustakaa sinne!!

Mutta tuosta Prahan lentokenttätaksista haluan sen verran mainita, että ainakin tästä osoitteesta 
löytyvä kuljetus toimii. Varasimme n. viikkoa ennen matkaa lentokenttäkuljetuksen ja meitä oli todellakin Prahan lentokentällä vastassa nuori mies varustettuna kyltillä, jossa oli meidän nimemme. Hän kuljetti meidät hotelliimme (n. 45 minuutin matka) uudenkarhealla Skodalla, sovimme poislähdöstämme ja lähtöpäivänä hyvissä ajoin olikin
jo kuljettaja meitä hotellin aulassa odottamassa.

Ja koko lysti maksoi 30 €. Muutama muu matkustaja lentokentällä kertoi kulkeneensa Prahan keskustan ja lentokentän väliä julkisilla liikennevälineillä, mikä toimii
sekin ihan ok, edellyttäen, että hotellisi on lähellä metroapysäkkiä. Muuten joudut raahamaan tavaroitasi vielä ties minne ja vaihtamaan
ratikkaan ym. sellaista, joka minunlaiselle mukavuudenhaluiselle ihmiselle on vähän liikaa :D



VEHREÄ KROATIA - JADRANOVO

Kesällä 2006 kohtasin ensikertaa koviakokeneen Kroatian ja yllätys oli suuri löytäessäni yrittelijäisyyttä, upeaa luontoa ja sivistyneitä, mukavia ihmisiä.
Vietimme lomaa Kroatian pohjoisrannikolla, Jadranovossa. Vuokrasimme "lennosta" asunnon pienestä rannikkokylästä hintaan 30 euroa yö. Kyseessä oli erittäin hyvin varusteltu kaksio merinäköalalla vanhan pariskunnan yläkerrassa.

Kroatia on nykyään erittäin suosittu lomakohde, joten välttämättä ei kannata tehdä kuten me, eli luottaa siihen, että paikanpäältä löytyy kyllä majoitusta. Etenkin heinä- elokuussa on majoitukset varsin täynnä. Jos kuitenkin tulee tilanne, että eksyy Kroatian rannikolle ja päättää jäädä sinne hetkeksi, kuten meille kävi, niin lähes joka kylästä tuntuisi turistitoimisto löytyvän, josta voi majoituksia tiedustella. Toisaalta teiden varsilta löytyy hyvin paljon "Free rooms"-kylttejä ja hotellirakentaminenkin on erittäin vilkasta.

Mitä sitten kroatialaisessa rantakylässä voi tehdä? Juoda erinomaista viiniä ja olutta, uida ja olla vaan. Siinäpä ne tärkeimmät. Auto kannattaa olla käytössä, silloin
pääsee tutustumaan paremmin ympäristöön. Vain muutaman kymmenen kilometrin päässä vuoristossa on elämä ja luonto täysin toisenlaisia kuin rannikolla. Myöskin Krk:n ihana saari Rijekan edustalla on käymisenarvoinen paikka (Ghost-tattoon pojille terkkuja Suomesta!).

Läheinen Rijekan teollisuuskaupunki on oiva paikka harrastaa shoppailua ja kai sieltä
kulttuuriakin ja yöelämää löytyy. Upeaa arkkitehtuuria löytyy ainakin, onhan kyseessä vanha laivanvarustuskaupunki, jossa "hyvien, vanhojen aikojen" eurooppalaiset kuninkaallisetkin lomailivat. Omaa tarinaansa lähihistoriasta kertoo talojen seinissä yhä olevat luotien ja kranaattien jättämät reiät.
Taidetta kannattaa Kroatiasta ostaa, jos sellaiseen on viehtynyt. Itse ostelin myöskin ihan perusvaatteita lapselleni, olivat paljon halvempia kuin Suomessa ja Rijekassa oli useita Anttilan tyylisiä tavarataloja.
Rijekan keskustan torilla rehottaa pirattikauppa ja jos tykkää, niin sieltähän niitä
feikki-Pradoja ja Gucceja löytyy. Itse jätin ostamatta. 
Torilla muuten kannattaa pitää lompakkoaan erityisesti silmällä!

Myöskin mausteita suosittelen Kroatiasta tuomaan. Ihan tavallisista ruokakaupoista saatava paprikajauhe ja jauhettu mustapippuri ovat LOISTAVAA TAVARAA! Onneksi ostimme niitä reilusti kotiin tuomiseksi. Juustot ovat myös hyviä ja hedelmiä sekä vihanneksia kannattaa ostaa teiden varsilla 
niitä myyviltä paikallisilta
viljelijöiltä, jolloin niistä sinun alueelle tuhlaamista rahoistasi pääsee nauttimaan myöskin se paikallinen pienviljelijä. Elintarvikkeet, mukaanlukien viini ja olut, ovat Kroatiassa edullisia.
Ruokakulttuuri on mielestäni varsin paljon italialaisvaikutteinen.
Mereneläviä käytetään paljon ja niistä tehdään erittäin herkullisia aterioita. Samoin grillikulttuuri tuntuisi kukoistavan, eli grillattua lihaa kannattaa Kroatiassa syödä.

Uiminen on Jadranovossa nautinto, jonka takaa puhdas, kristallinkirkas merivesi. 
Snorkkelit ehdottomasti ottaa mukaan, tosin ei kannatta sitten säikähtää pohjassa eläviä,
varsin vastenmielisiä "merimakkaroita". YÖK!

Vaikka Kroatia on ihana maa ja ihmiset erittäin mukavia ja sosiaalisia, niin kannattaa muistaa, ettei siitä sodasta ole kuitenkaan kulunut aikaa kuin reilu kymmenen vuotta. Siis Jugoslavian hajoamissodista ei välttämättä kannata alkaa juttusille... kroatialaisilla on omat uhrinsa, traumansa ja myöskin sotarikollisensa ja meidän turistien kannattaa pidättäytyä kyseistä sotaa sen kummemmin analysoimasta.

Kroatialaiset, varsinkin nuorempi väestö, puhuu mielestäni hyvää englantia ja englannilla pärjääkin erinomaisesti. Suomalaiset - ehkäpä kiitos siellä lomailleiden rauhanturvaajiemme - ovat erittäin hyvässä maineessa kroatialaisten keskuudessa ja suomalaisuus kiehtoo paikallisia, Alvar Aalto, talvisota ja Lordi tunnetaan aivan erityisen hyvin.

Dobrodošli u Jadranovo!





perjantai 10. elokuuta 2007

SUPERSAVER TOIMII!

Alkukesästä ajaudun tilanteeseen, jolloin oli mahdollisuus lähteä lyhyellä varoitusajalla viikoksi reissuun. Päätimme, että kohde voisi olla joki ihana eurooppalainen pääkaupunki ja lopulta kävimme arvontaa Prahan ja Bratislavan väliltä.
Tutkailin netistä sekä valmiita pakettimatkoja (kalliita, hotellien sijainnit eivät parhaita mahdollisia) että sitten erikseen lentoja ja hotelleja.  
Kaiken tarjontamylläkän keskeltä hyppäsi silmiini "pelastava enkeli". Eipä enää helpommaksi mennyt, kun kotimainen diileri tarjosi "paketoi itse"- mahdollisuutta. Ei muuta tarvinnut tehdä kuin näppäillä haluamansa matkapäivämäärät ja kohde ja kone hoitaa loput. Etsinkin avautuu sivusto, jossa on tarjolla hotelleja ja jo tässä vaiheessa
hakukone näyttää kunkin hotellin kohdalla matkan hinnan lentolippuineen. Siitä sitten voi budjettinsa ja mieltymystensä mukaan vaihdella lentoja ja majoituksen tasoa.
Majoitusvaihtoehtoja on esimerkiksi Prahan kohdalla tarjolla kymmeniä, reilusti jokaisesta tasoluokasta aina säästöluokasta luksukseen. Eli Supersaverista löytyy niin opiskelijabudjetin matkaajalle kuin vaikka liikereissaajallekin majoitusta.

Parannettavaa Supersaverilla löytyy asiakaspalvelusta. Kun olimme matkamme valinneet ja
koko matkahinnan Supersaverille maksaneet, laskeutui syvä "radiohiljaisuus". Muutamaan otteeseen kyselin sähköpostilla, että milloin saamme lennolle @liput ja vahvistuksen huonevarauksesta ja vasta päivien tivauksen jälkeen sähköpostiini putkahti ensin hotellivoucher
ja sitten taas päivien tivaamisen jälkeen lentoliput. Mitään vastausta en sinänsä sähköposteihini saanut.
Että terkkuja vaan Supersaverille, jotta jos tarvitsette asiakaspalveluunne henkilökuntaa, niin minut voi palkata :)

Niin, itse valitsimme tuolloin Prahan, joka olikin miehelleni jo vanha tuttavuus. 6 yön majoitukset ja finskin lennot maksoivat meille yhteensä alle 700 euroa, mikä oli varsin kohtuullinen hinta keskikesän matkasta ihanaan Prahaan.
Tulen varmasti toistekin käyttämään Supersaveria :)



HAKOAPAJAN AIKHITUVAT - RANTASALMI

Heinäkuun alussa eksyin perheeni kanssa ihan ekstempore Etelä- Savoon, Rantasalmelle. Majoitusta tiedusteltuamme löysimme paikan, joka hämmästytti täysin omana maailmanaan.

Hakoapajan piha on kuin Rölli-elokuvasta tai ainakin suoraan rautakaudelta. Toinen toistaan mielenkiitoisempi, rosoisempi ja sympaattisempi hirsirakennelma pilkottaa puiden ja mäkien lomasta. Siellä jos missä on pohjolan eksotiikka käsinkosketeltavissa!!!

Meidän vierailumme Hakoapajalle osui sateiseen iltaan. Saavuimme melkoisen myöhällä ja lähdimme seuraavana aamuna. Kiire oli, vaikka mieli olisikin tykännyt jäädä vielä hetkeksi nautiskelemaan vaaran rinteelle rakennetun näköalakahvilan huimasta näkymästä.

Mökkimme oli paritalon puolikas, tupa, josta löytyi pedit ja keitto- sekä ruokailumahdollisuudet. Naapureiksi saimme saksalaisen pariskunnan, joita ei kylläkään juuri näkynyt.
Mökin varustetaso oli erittäin hyvä ja erityisesti plussaa hyvistä petivaatteista; patjat, peitot ja tyynyt olivat kaikki harvinaisen hyvätasoisia!
Majoitustila oli myöskin erittäin siisti ja näki, ettei siellä juopottelevat kalaporukat juurikaan pyöri.
Vierailumme sattui sikäli hyvään rakoon, että pääsimme nauttimaan illalla savusaunan jälkilämmöistä. Oli ehdottomasti tämän kesän parhaat löylyt!

Surkea keli ei tunnelmaa latistanut, päinvastoin. Sade ja usvaisuus lisäsi alueen mystista tunnelmaa ja itse odotin koko ajan törmääväni muinaisiin ihmisiin, niihin samoihin, joiden kädenjälkeä voi ihmetellä hakopuista.

Mikä sitten on tämä ihmeellinen, mystinen Hakoapajan Aikhitupa- alue?
Parikymmentä vuotta sitten rantasalmelainen Esa Heiskanen alkoi nostaa Hietajärven pohjasta tukkeja, jotka olivat maanneet siellä tuhansia vuosia. Vuosia kului, kun Esa sukelteli järvestä ikipuita ja kuivatteli niitä rakennustarepeeksi. Näistä tukeista on Aikhituvat rakennettu.

Hakoapajan Aikhitupien tunnelma on siksi omalaatuinen, ettei sitä ole kiireellä kyhätty dollarin kuvat silmissä. Aikhituvat on pystytetty näkyjen ja unelmien voimalla ja jokaisella tukilla on oma tarinansa ja tuhansien vuosien historiansa.

Kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.porosalmi.net/hakoapaja/