Heinäkuun alussa eksyin perheeni kanssa ihan ekstempore Etelä- Savoon, Rantasalmelle. Majoitusta tiedusteltuamme löysimme paikan, joka hämmästytti täysin omana maailmanaan.
Hakoapajan piha on kuin Rölli-elokuvasta tai ainakin suoraan rautakaudelta. Toinen toistaan mielenkiitoisempi, rosoisempi ja sympaattisempi hirsirakennelma pilkottaa puiden ja mäkien lomasta. Siellä jos missä on pohjolan eksotiikka käsinkosketeltavissa!!!
Meidän vierailumme Hakoapajalle osui sateiseen iltaan. Saavuimme melkoisen myöhällä ja lähdimme seuraavana aamuna. Kiire oli, vaikka mieli olisikin tykännyt jäädä vielä hetkeksi nautiskelemaan vaaran rinteelle rakennetun näköalakahvilan huimasta näkymästä.
Mökkimme oli paritalon puolikas, tupa, josta löytyi pedit ja keitto- sekä ruokailumahdollisuudet. Naapureiksi saimme saksalaisen pariskunnan, joita ei kylläkään juuri näkynyt.
Mökin varustetaso oli erittäin hyvä ja erityisesti plussaa hyvistä petivaatteista; patjat, peitot ja tyynyt olivat kaikki harvinaisen hyvätasoisia!
Majoitustila oli myöskin erittäin siisti ja näki, ettei siellä juopottelevat kalaporukat juurikaan pyöri.
Vierailumme sattui sikäli hyvään rakoon, että pääsimme nauttimaan illalla savusaunan jälkilämmöistä. Oli ehdottomasti tämän kesän parhaat löylyt!
Surkea keli ei tunnelmaa latistanut, päinvastoin. Sade ja usvaisuus lisäsi alueen mystista tunnelmaa ja itse odotin koko ajan törmääväni muinaisiin ihmisiin, niihin samoihin, joiden kädenjälkeä voi ihmetellä hakopuista.
Mikä sitten on tämä ihmeellinen, mystinen Hakoapajan Aikhitupa- alue?
Parikymmentä vuotta sitten rantasalmelainen Esa Heiskanen alkoi nostaa Hietajärven pohjasta tukkeja, jotka olivat maanneet siellä tuhansia vuosia. Vuosia kului, kun Esa sukelteli järvestä ikipuita ja kuivatteli niitä rakennustarepeeksi. Näistä tukeista on Aikhituvat rakennettu.
Hakoapajan Aikhitupien tunnelma on siksi omalaatuinen, ettei sitä ole kiireellä kyhätty dollarin kuvat silmissä. Aikhituvat on pystytetty näkyjen ja unelmien voimalla ja jokaisella tukilla on oma tarinansa ja tuhansien vuosien historiansa.
Kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.porosalmi.net/hakoapaja/
perjantai 10. elokuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti